Mistä on hyvä hakusana-artikkeli tehty?

28.11.2019




Joskus saamme asiakkailtamme palautetta, että sanakirjojemme hakutulokset ovat liian raskaslukuisia. Käyttäjä on yksinkertaisesti halunnut vain yhden käännöksen, thank you very much, ja sen sijaan lukuläksyksi pamahtaa yhdeksäntoista merkitysryhmän hakusana-artikkeli, joka sisältää viisikymmentä esimerkkilausetta. Eikö vähempikin riittäisi? 

Jotta voisimme pureutua tähän kysymykseen, meidän täytyy hieman tarkastella hakusana-artikkelien anatomiaa. Millaista tietoa niissä voi olla? 

Hakusana-artikkelit sisältävät sanan tai sanaliiton kielellisen kuvauksen yhdellä, kahdella tai useammalla kielellä. Lähes kaikki Kielikoneen sanakirjat ovat kaksikielisiä, joten keskityn tässä bloggauksessa niihin.

                                                Esimerkkeinä cher ranska–suomi-sanakirjasta sekä boot englanti–suomi-sanakirjasta

Ensimmäinen elementti hakutuloksessa on pääsana, jonka alta hakusana-artikkelin muut tiedot löytyvät. Pääsanan seurana saattaa olla vain sanaluokka, mutta usein Sanakirja.fi:n artikkeleissa pääsanaan liittyy myös kaikenlaista muuta tärkeää kuten sanan suku, foneettisin aakkosin kirjoitetut lausuntaohjeet, taivutustiedot sekä erinäisiä kielellisiä huomautuksia ja täsmennyksiä. Useimpien pääsanojen vierestä löytyy myös kaiutinnappula, jota painamalla saa kuulla miten robottiääni lausuu sanan, ja taivutustaulukkonappula, jonka takaa avautuu joskus suurikin kokoelma taivutusmuotoja. Kannattaa vilkaista miten kattavasti esimerkiksi ranskan verbien taivutukset on listattu!

Pääsanan alta löytyy artikkelin muu vartalo: käännösvastineet, esimerkkilauseet ja niiden käännökset, usein jaoteltuina useampaan merkitysryhmään. Näiden ryhmien jaotteluun liittyvät synonymian ja polysemian käsitteet. Synonyymit eli samamerkityksiset sanat sopivat samaan ryhmään kun taas polyseemisten sanojen merkitykset eroavat toisistaan enemmän. Hyvä esimerkki monimerkityksisestä sanasta on kieli. Suussamme on kieli, puhumme kieliä, monella soittimella on kieliä. Nämä merkitykset selvästi liittyvät toisiinsa, ja niillä on sama etymologinen pohja, mutta kaikki ne pitäisi selkeässä hakusana-artikkelissa erotella toisistaan, jottei sanakirjan käyttäjällä mene tonguet, languaget ja stringit sekaisin.

Merkitysryhmien jaottelu onkin yksi sanakirjaeditorin haastavimmista hommista, ja siihen tarvitaan lähteiden lisäksi myös roppakaupalla kielellistä intuitiota. Polysemian käsite on nimittäin häilyvä, eikä ole olemassa mitään matemaattista kaavaa, joka kertoisi mihin synonymia loppuu ja mistä polysemia alkaa. 



Oma juttunsa on myös käännösten ja merkitysryhmien järjestys. Niiden lajittelussa täytyy pitää mielessä yksi tärkeä sääntö: tarjoa oleellisin tieto ensin. Vaikka hakusana-artikkeli olisikin erittäin laaja, ensimmäisten ryhmien tulisi kuitenkin pitää sisällään yleisimmät käännökset. Yhdeksäntoista merkitysryhmän hakusana-artikkelia make ei siis tarvitse selailla loppuun asti, jos vastaus käyttötarpeeseen löytyy jo alusta. 

Oikean käännösvastineen valinnassa auttavat myös hyvin valitut käyttöesimerkit, jotka esittävät sanan sen tyypillisissä käyttöyhteyksissä. Pelkkä lista käännöksistä voi johtaa sanakirjan käyttäjän harhateille, mutta esimerkkilauseet kuten “vesi kihahti kielelleni”, “viulussa on neljä kieltä” ja “puhuttu kieli” antavat jo enemmän vihjeitä. Esimerkit konkretisoivat sanan moninaisuuden ja ilmaisuvoiman sekä auttavat kielioppipulmissa kuten oikean preposition valinnassa. Pitikö tekstit nyt kääntää to johonkin vai into johonkin? Esimerkit paljastavat tämänkin!

Pääsanojen lisäksi myös merkitysryhmillä ja yksittäisillä käännöksillä voi olla huomautuksia ja täsmennyksiä, jotka nekin rytmittävät ja selkeyttävät hakusana-artikkelia. Kielioppihuomautukset tunnistaa Sanakirja.fi:ssä hakasuluista kun taas yleisluontoisemmat selitykset löytyvät tavallisten sulkujen sisältä tai merkitysryhmätasolla ilman sulkuja vaaleammalla fontilla kirjoitettuna. Kannattaa vilkaista vaikkapa sanaa selvitä suomi–ruotsi-sanakirjastamme. Huomautukset varmistavat, ettei tule lipsautettua juttukaverille taivaasta tulleen nykter kun haluaa sanoa, että siitä on tullut molnfri.


Huomautusten lisäksi Sanakirja.fi:n sanakirjat sisältävät huiman määrän informaatiota sanojen erikoisalasta, tyylirekisteristä sekä kielivariantista. Erikoisaloja riittää lääketieteestä eläintieteeseen ja elektroniikkaan, kirjanpidosta politiikkaan ja ruoka-alaan – yhteensä aloja on 153 kappaletta, ja ne voi paikantaa tummapohjaisten laatikkojen sisällä olevista teksteistä. Samanlaisista laatikoista löytyy myös tyylirekisterit, jotka kertovat onko sana esimerkiksi arkikielinen, vanhahtava, runollinen taikka ironinen. Kolmas mainitsemani informaation laji, kielivariantit, kertoo millä alueella ilmausta käytetään ja missä merkityksessä. Tämä on erittäin tärkeää, sillä emmehän halua, että Sanakirja.fi:n käyttäjä tilaa Briteissä vahingossa chipsejä kun haluaa crispejä tai huudahtaa erehdyksessä “tabernacle!” vieraillessaan quebeciläisessä kirkossa.

Palataanpa vielä hetkeksi makrotasolle ja sivistyssanojen pariin. Synonyymien ja polyseemien lisäksi sanakirjaeditorit pyörittelevät nimittäin myös homonyymejä. Homonyymit ovat sanoja, joilla on eri alkuperä mutta sama muoto. Sanapari kuusi (puu) ja kuusi (numero) on tuttu esimerkki homonymiasta. Sanakirja.fi:ssä homonyymit tunnistaa pienestä pääsanan yläindeksissä olevasta numerosta, joka kertoo, että samalla tavalla kirjoitetun sanan alta löytyy useampi hakusana-artikkeli. 

Myös eri sanaluokkien sanoja, joilla on sama kirjoitusmuoto, käsitellään kuten homonyymejä. Tällaisia tapauksia on varsinkin englannin kielessä valtava määrä; mainitaanpa vaikka fly (verbi: lentää, substantiivi: kärpänen), watch (verbi: katsoa, substantiivi: rannekello), dry (adjektiivi: kuiva, verbi: kuivata) – tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin! Näissäkin tapauksissa merkitysten tarkka lajittelu tekee hakusana-artikkeleiden rakenteesta selkeämmän ja auttaa käyttäjää valitsemaan oikean käännösvastineen. 

Vastaus alun kysymykseen on siis: joskus vähempi ei riitä, sillä emme pääse käyttäjän pään sisälle katsomaan onko haussa kissan kieli, suomen kieli vai viulunkieli. Hakusana-artikkelien rakenteen ymmärtäminen kuitenkin auttaa käännösvastineiden etsinnässä. Apua löytyy myös käyttöliittymästämme, sillä mutteri-ikonin takana olevista asetuksista pääsee muun muassa muokkaamaan hakutulosten järjestystä erikoisalojen perusteella. Jos sinulla hyviä ideoita siitä, miten saamme hakusana-artikkeleistamme vielä selkeämpiä, niin otamme palautteen ilomielin vastaan!



Sanakirja ilmaiseksi – kyllä vai ei

31.10.2019

Kaikki on nykyään netissä, ja odotusarvo monella meistä on, että jos se on netissä niin se on ilmaista. Tai jos se on kustannettu julkisin varoin, se tulisi saada ilmaiseksi. Tämä näkyy hyvin tänä päivänä myös sanakirjoissa. Painetut isot suursanakirjat ovat lähes kokonaan kadonneet markkinoilta. Hyvällä onnella sellaisen löytää vielä jostain kirjakaupasta tai antikvariaatista, mutta monessa tapauksessa kyseessä on yli kymmenen vuotta vanha painos. Tämä pätee varsinkin yleisimpiin kieliin, englantiin, ruotsiin, saksaan ja ranskaan. Näiden kieliparien painettujen suursanakirjojen tuottaminen on hiipunut Suomessa.

Tarvitaanko sanakirjoja? Ei välttämättä, mutta kaikki varmaan ovat yhtä mieltä että edelleen tarvitsemme luotettavia työvälineitä palvelemaan meitä vieraskielisten (ja miksei äidinkielemmekin) sanojen käytössä ja ymmärtämisessä. Mielikuva netissä olevasta ilmaisesta sanakirjasta on tietenkin siinä mielessä harhaa, että joku netissä olevan sanakirjan aina maksaa, ja maksaa myös siitä että se on jatkuvasti netissä käytettävissä. Ja tämä näkyy tämän päivän nettisanakirjojen tarjonnassa. Ilmaisen sanakirjapalvelujen ongelma on sisältöjen laadun epätasaisuus; monet niistä kun on haalittu erilaisista kokoelmista. Yhdistämällä eri sisältöjä on pyritty luomaan palveluja, jotka vaikuttavat laajoilta ja monipuolisilta.

Hyvä sanakirja ei kuitenkaan synny ilman kielen ammattilaisia. Toisinaan nettisanakirjat ovat vain sanaluetteloita, jotka eivät avusta käyttäjää valitsemaan oikean käännöstä kun sanoilla on monia merkityksiä ja käännöksiä. Vaikka hakusanalle olisikin annettu useampi käännös, niin se ei vielä takaa sitä, että hakutuloksesta olisi hyötyä. Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki sanasta aine:

1) substance 2) matter 3) subject 4) topic 5) stuff

Kaikki ihan oikeita käännöksiä sanalle aine, mutta palveleeko tämä käyttäjää? Jos sanakirjan käyttäjä haluaisi aine-sanaa merkityksessä “kirjoittaa aine koulussa”, niin ei tällainen sanalista vielä auta valitsemaan oikeaa merkitystä. Hyvään sanakirjaan tarvitaan käyttöalatieto, kielioppitietoa, tarkentavaa tietoa sanan ja käännöksen käytöstä ja myös hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi Sanakirja.fi antaa hyvin kattavasti tietoa sanan aine käytöstä.

Kun sanakirja pyritään tekemään minimaalisin kustannuksin, ja silti saamaan siihen mahdollisimman paljon sisältöä, herää tietenkin ajatus parantaa sanalistojen laatua yhdistämällä niihin automaattisesti käyttöesimerkkejä. Mutta onko oikotietä poimia käyttöesimerkkejä sanakirjaan luotettavasti ilman ammattilaisia? Esimerkiksi Euroopan parlamentin asetuksia on käännetty monille kielille. Näitä hyödyntämällä sanakirjaan saattaisi päätyä käyttöesimerkiksi vaikkapa seuraava lausepari:

Nykyisillä ohjelmistomenetelmillä on helppo yhdistää eri kielille käännetyistä teksteistä toisiaan vastaavat lauseet. Yllä oleva esimerkki on sinänsä oikea, mutta virallisissa asetuksissa käytettävä kieli ja sanonnat sekä lauseen monimutkaisuus vaikeuttavat sanakirjan käyttäjää hahmottamaan miten sanaa aine tässä oikein on käytetty. Näin ei siis saada hyviä käyttöesimerkkejä sanakirjaan. Näyttää siltä, että määrä korvaa laadun. Pyritään luomaan kuva hyvästä, monipuolisesta ja laadukkaasta sanakirjapalvelusta, joka aikaansaadaan yhdistämällä erilaisia vapaasti netistä saatavia kielen resursseja. Sanakirjatyön ammattilainen olisi varmaan valinnut käyttöesimerkiksi vaikkapa:




Kun sanakirjan laatimisessa tukeudutaan ilmaiseksi saataviin aineistoihin, seurauksena on sanakirjan laadun kannalta isojakin ongelmia. Moni sisältö on laadittu talkootyönä, eikä ole välttämättä edes tarkoitettu sanakirjan aineistoksi. Pahimmassa tapauksessa sanakirjaan päätyy käännöksiä, jotka ovat väärällä kielellä. Sisällön päivittäminen ja ajan tasalla pitäminen on myös oma haasteensa. Kieli kehittyy koko ajan, ja sanakirjat vaativat jatkuvaa päivittämistä palvellakseen käyttäjiä. Parhaimmillaan ammattilaisten tuottamat sanakirjapalvelut kuten esimerkiksi Sanakirja.fi tarjoavat jopa mahdollisuuden jättää käännöspyyntöjä sanoista, joita ei löydy ja jotka sitten lisätään pikaisestikin sanakirjaan.

Kun sanakirja on käyttäjille ilmainen, niin tosiasiassa sen pitäminen yleisön saatavilla netissä maksaa aina jotakin. Monien palveluiden kustannukset on katettu mainonnalla, mistä aiheutuu lieveilmiöitä. Mainosten seasta on vaikea hahmottaa todellista sanakirjasisältöä, sillä osa hakusana-artikkelista jää monestikin piiloon sivun alareunaan kun mainokset vievät leijonanosan tilasta. Toinen iso mainonnan mukanaan tuoma epäkohta on se, että sivulle pitää saada liikennettä, jotta mainoksia näytettäisiin. Niinpä jotkut nettisanakirjat indeksoivat kaikki sanakirjan hakusanat (ja monesti myös sanat joita ei sanakirjassa edes ole) Google-hakuun saadakseen käyttäjiä sivuilleen. Melkein minkä tahansa suomenkielisen sanan hakeminen tuo ensimmäisenä ison kasan linkkejä eri sanakirjapalveluiden hakusana-artikkeleihin.

Kun ei voi kilpailla sisällön laadulla, niin sitten kilpaillaan sanojen määrällä. Kuinka paljon sanakirjassa voi olla sanoja? Tämä on hyvä kysymys, koska potentiaalinen sanojen määrä on todella suuri. Esimerkiksi suomenkielisessä Wikisanakirjassa on noin 385 000 artikkelia. Kyseessä siis näennäisesti hyvinkin laaja sanakirja, mutta artikkelien määrä ei ole sama kuin suomenkielisten hakusanojen määrä, sillä mainittu summa on Wikisanakirjan kaikkien kielten hakusana-artikkelien määrä yhteensä. Palvelun ilmoittamaan sanamäärään on siis aina syytä suhtautua varauksella. Lisäksi Wikisanakirja ei edes ole varsinaisesti sanakirja vaan hakuteos, joka sisältää mm. paikannimiä, sukunimiä ja etunimiä. Todellinen sanakirjasisältö ei siis ole merkittävä. Sama pätee muiden kielten wikisanakirjoihin. Kuitenkin näistä eri kieleten wikisanakirjoista on koostettu sanakirjapaveluja aineistoja yhdistämällä. Sen sijaan laajin markkinoilla oleva toimitettuun sisältöön pohjautuva suomienglanti-sanakirja sisältää yli 400 000 suomenkielistä hakusanaa.

Sama, mikä pätee moneen muuhunkin asiaan, pätee myös sanakirjaan: moni kakku päältä kaunis tai eurolla saa euron tavaran. Ammattilaisten tekemä sanakirja on ihan toista maata, ja siihen voi luottaa.




Sipulin ja sirkumfleksin kuolema? Ranskan oikeinkirjoitusuudistus meni monilla tunteisiin

2.10.2019








Vuoden 2016 keväällä Ranskasta kuului kummia: televisiokanava TF1 uutisoi, että koululaisille alettaisiin tulevana lukuvuonna opettaa uudistettua ja yksinkertaistettua ranskan kielen oikeinkirjoitusta. Uudistus tulisi voimaan uuden lukuvuoden alkaessa, eikä se koskisi pelkästään äidinkielen opetusta; kaikki oppikirjat oltiin päivittämässä uuden oikeinkirjoituksen mukaisiksi.

Uutinen levisi verkossa kulovalkean tavoin, ja somemyrsky oli pian valmis. Haukutun reformin symboleiksi nousivat mediassa sen kenties näkyvimmät “uhrit”: vokaalimerkkien yläpuoliset “hatut” eli sirkumfleksit (kuten sanassa piqûre ‘pistos’), sekä sana oignon (sipuli), joka uudistuksen myötä menettäisi i-kirjaimensa: ognon.

Aihetunniste #JeSuisCirconflexe alkoi kiertää sosiaalisessa mediassa. Ylen uutisessa pariisilainen Albert julisti ostavansa ja syövänsä sipulinsa jatkossakin i-kirjaimen kera. Brittiläisen The Telegraphin toimittaja uhosi pitävänsä sirkumflekseistä kiinni kynsin ja hampain. Jopa ranskan kielenhuollosta vastaava Ranskan akatemia, joka oli aiemmin antanut uudistukselle siunauksensa, moitti suunnitelmaa hätiköidyksi ja autoritääriseksi
Harva reformin vastustaja näytti käsittävän, etteivät esimerksiksi sirkumfleksit olleet katoamassa ranskasta tyystin – ja että kyseessä oli varsin pieni uudistus verrattuna siihen, miten perusteellisesti kielen oikeinkirjoitusta oli myllätty pari vuosisataa aiemmin.

Jotain vanhaa, jotain uutta
Ranskan oikeinkirjoitus on monilta osin pysynyt varsin samanlaisena keskiajalta lähtien. Kirjoitettu kieli ei ole vuosisatojen saatossa pysynyt puhutun kielen ääntämyksessä tapahtuneiden muutosten perässä. Tämän vuoksi nykyranskan sanojen kirjoitusasujen ja ääntämyksen suhde on varsin mutkikas. Yksittäisten sanojen oikeinkirjoitusta on toki rukattu aika-ajoin, muttei suinkaan aina paremmin ääntämystä vastaavaksi. Esimerkiksi sanat ‘aika’ ja ‘kaksikymmentä’ kirjoitettiin pitkään kansankielen mukaisesti tens ja vint, kunnes kömpelösti “latinalaistetut” kirjoitusasut temps ja vingt (< lat. tempus, viginti) syrjäyttivät ne. 1600-luvulla perustettiin Ranskan akatemia, joka vakiinnutti kielen oikeinkirjoituksen 1700-luvun puolessavälissä. Samalla se toteutti mittavan uudistuksen, jonka myötä ainakin joka neljännen sanan kirjoitusasu muuttui kertaheitolla. Tällöin näkivät päivänvalon ranskalle tunnusomaiset aksenttimerkit kuten mm. sirkumfleksit: maistre, forest, hoste ja aage saivat väistyä uusien muotojen maître, forêt, hôte ja âge tieltä. 1800-luvulla nähtiin seuraava iso muutos, kun avointa e-äännettä merkitsevä oi päätettiin kirjoittaa säännöllisesti ai. Näin myös itse kielen nimi françois sai nykyisen kirjoutusasunsa français.
Oikeinkirjoituksessa näkyy siis pitkän kirjallisen perinteen tuoma painolasti: toisaalta sanojen kirjoitusasu heijastaa orgaanisesti latinan ja muinaisranskan perintöä, toisaalta menneiden vuosisatojen älymystön päähänpistoja ja myönnytyksiä.

Mikä siis hiertää?
“Hattujen poistamisesta” huhuttiin jo ollessani peruskoulun ranskan tunneilla, sillä nykyinen reformi pohjautuu vuonna 1990 esiteltyyn ranskan kielen oikeinkirjoitusuudistukseen. Sen oli laatinut vuotta aiemmin perustettu ranskan kielen korkein neuvosto (Conseil supérieure de la langue française) Ranskan silloisen pääministerin pyynnöstä. Syynä uudistuksiin oli halu tehdä koukeroisesta oikeinkirjoituksesta helpompi opettaa ja omaksua. Ranskan akatemia antoi uudistukselle yksimielisen hyväksyntänsä. Maltillisuudestaan huolimatta neuvoston ehdotus herätti Ranskassa laajaa vastustusta, ja uudet kirjoitusasut jäivätkin pitkäksi aikaa joukoksi kuriositeetteja, joiden käyttö perinteisten asujen rinnalla oli korkeintaan vapaaehtoista. Nyt ne ovat kuitenkin virallinen suositus.
Reformin vastustajat perustelevat perinteisen oikeinkirjoituksen käyttöä mm. sen etymologisuudella, joka sitoo kielen latinan kirjallisen perinnön jatkeeksi. Esimerkiksi vokaalimerkin yllä oleva sirkumfleksi tarkoittaa usein, että vokaaliin on muinoin sulautunut sitä seurannut s-äänne tai toinen vokaali (esim. sana maître ‘isäntä; mestari’ polveutuu latinan sanasta magistrum).
Toisten kohdalla vastustus perustui huoleen, että uudistus aiheuttaisi kouluissa vain hämmennystä ja sekaannuksia. Ranskan akatemian edustajat taas olivat – ironista kyllä – sitä mieltä, ettei uudistuksia tulisi ottaa käyttöön ylhäältä annetulla määräyksellä, vaan uuden oikeinkirjoituksen tulisi antaa levitä luonnollisesti kielen käyttäjien keskuudessa.
Oikeistopuolueet julistivat Ranskan sielun ja ranskalaisen identiteetin olevan uhattuna. Aihe on poliittisesti latautunut, sillä oikeinkirjoitusreformia on pidetty Ranskassa ennen kaikkea vasemmiston puuhasteluna. Traditionalistien mielestä oikeinkirjoitusta oltiin latistamassa sitä osaamattomien ehdoilla. Purkaukset voi ymmärtää – kieli on niin keskeinen osa yksilön ja yhteisön identiteettiä, että siihen kajoaminen herättää väistämättä voimakkaita tunteita. Kyynisempi selitys närkästykselle taas olisi, että traditionalistien henkinen pääoma pienenee, kun koulun penkillä suurella vaivalla hiottu taito asettaa jokainen aksenttimerkki kohdalleen alkaa menettää merkitystään.
Mikä siis muuttui?
Toisin kuin voisi luulla, itse reformi on hyvin suppea; ehdotuksessaan ranskan kielen neuvosto arvioi hyvin kuvaavasti, että yhdellä klassikkoromaanin sivulla muuttuvien sanojen lukumäärän voisi laskea yhden käden sormilla. Neuvosto painottikin ehdotuksessaan, ettei se tahtonut laatia uudistusta, joka muovaisi kirjoitetun kielen aivan toisennäköiseksi ja olisi liian laaja omaksua.


Sirkumfleksi todellakin katoaa vokaalien i:n ja u:n yltä, jos sanan merkitys ei muutu (maître, sûre > maitre, sure). Muut uudistuksen säännöt liittyvät ennen kaikkea ääntämyksenmukaisuuteen (événement, tu préféres > évènement, tu préfères), johdosten ja kantasanojen kirjoitusasujen yhdenmukaistamiseen (bonhomie > bonhommie, vrt. bonhomme) sekä yhdysviivojen (week-end, porte-monnaie, deux cents > weekend, portemonnaie, deux-cents) ja treeman käyttöön (aigue/aiguë, vergeure > aigüe, vergeüre).

Aina uuden kirjoitusasun taustalla olevat syyt eivät ole ilmeisiä: sanassa seigneur ‘herra’ ääntämyksen kannalta turha i-kirjain säilyy, mutta ognon ilman i:tä on pätevä kirjoitusasu siksi, että kyseisellä muodolla on oikeasti pitkä historia kirjoitetussa kielessä. Sana bulldozer kirjoitetaan nyt ranskalaisittain bouldozeur, mutta miksi weekend säilyttää englanninkielisen kirjoitusasunsa?



Uudistuksen keskeiset tavoitteet ja keinot ovat myös toisinaan ristiriidassa, sillä säännönmukaistamisen ja turhien elementtien karsimisen myötä syntyy uusia poikkeuksia. Esimerkiksi verbi seoir 'asettua, sopia' kirjoitetaan jatkossakin e:n kera, jottei se sekoittuisi substantiiviin soir 'ilta', kun taas sanasta asseoir 'istuttaa, panna istumaan' turha e-kirjain putoaa pois. Vastaavasti adjektiivin mûr ‘kypsä’ feminiinit ja monikot menettävät sirkumfleksinsä (mure, murs, mures), mutta yksikön maskuliinissa hattu säilyy (erotuksena sanasta mur ‘seinä’).
Uudistuksella oli muitakin kiinnostavia vaikutuksia, sillä säännöt ulottuvat pelkän oikeinkirjoituksen ulkopuolelle. Kun alun perin vierasperäinen interviewer (haastattelija) kirjoitetaan kotoperäisemmin intervieweur, siitä voi luontevasti muodostaa naispuolisen vastineen: intervieweuse. Vieraat monikkomuodot lieder ja tennismen korvautuvat säännöllisilllä muodoila lieds ja tennismans, eikä ero ole pelkästään ortografinen vaan heijastuu myös ääntämykseen.
Uiko Ranska vastavirtaan?
Muissa ranskankielisissä maissa kuten Belgiassa, Sveitsissä ja Kanadassa uudet oikeinkirjoitussäännöt tunnetaan paremmin kuin Ranskassa. Belgiassa isoimmat sanomalehdet tarjoavat verkkosivuistaan sekä perinteisen että uudistetun ortografian mukaiset versiot. Jopa Ranskassa nekin, jotka vastustavat uudistusta tai eivät koe hallitsevansa uusia sääntöjä, soveltavat niistä osaa tietämättään: moni on kirjoittanut jo pitkään média, évènement, des après-midis ja deux-cents.
2010-luvulle tultaessa useimmat sanakirjat kuten arvostetut Le Robert ja Larousse ovat hyväksyneet uudistetut kirjoitusasut perinteisten rinnalle. Suomen kouluissa uusi oikeinkirjoitus on nykyään käytössä ranskan kielen opetuksessa. Sanakirja.fi siirtyi käyttämään uutta oikeinkirjoitusta tämän vuoden keväällä; uudistus on huomioitu käännöksiä, esimerkkilauseita ja taivutustaulukoita myöten. Vanhat muodot löytyvät toki edelleen palvelustamme!
Onko se sen arvoista?
Oikeinkirjoitusuudistuksen taustalla kummittelee kysymys siitä, kuinka paljon aikaa oikeinkirjoitukselle tulisi uhrata aikaa kouluopetuksessa. Oikeinkirjoituksen opetteluun kuluu ranskankielisten maiden kouluissa valtavasti aikaa, ja sanelu (dictée) onkin hyvin yleinen harjoite. Ylen reformia käsittelevässä uutisessa muistutetaan, että joka viides ranskalaisnuori ei osaa kirjoittaa kunnolla. Onkin syytä pohtia, mihin asemaan vaikeasti omaksuttava oikeinkirjoitus asettaa eri ihmiset yhteiskunnassa, jossa kirjoitetun kielen normien puutteellinen hallinta saattaa sulkea monia ovia.
Miksi uusi oikeinkirjoitus sai Sanakirja.fi:n ranskankielisessä sisällössä etusijan perinteiseen nähden? Sanakirja.fi:n käyttäjäkuntaan kuuluu kouluja, kieltenopettajia ja ranskanoppijoita, joiden kaikkien odotetaan kirjoittavan tulevaisuudessa ensisijaisesti nykyisten sääntöjen mukaisesti – tai ainakin noudattavan jompaa kumpaa kirjoitustapaa johdonmukaisesti. Periaatteessa uutta oikeinkirjoitusta opetetaan Suomen kouluissa, mutta oppikirjat eivät välttämättä pitäydy siinä joka yhteydessä. Luotettaville sanakirjoille on siis tarvetta ja muutokselle painavat syyt.



Kielikertomuksia Senegalista

27.8.2019


Lentokoneen ikkunasta paistaa aavikon hehku, ja turbulenssin lisäksi mahanpohjaa kutkuttavat perhoset – tämä “tubaab” on pian saapumassa Afrikan läntisimäpään maahan, Senegaliin. Matka on ollut bucket-listani kärjessä siitä lähtien, kun tapasin poikaystäväni seitsemän vuotta sitten. Millainen on tuo kiehtovan monikielinen maa, josta hän on kotoisin?

“Salaam aleikum, ça va? Na nga def?” Jo ensimmäiset kuulemani tervehdykset pitävät sisällään kolmea eri kieltä, mikä suomalaisen korvaan kuulostaa hieman kummalliselta, mutta on täysin normaalia senegalilaisen arjessa. Arjessa, joka on täynnä eri kielten kohtaamisia.

Senegalissa puhutaan paikallisten keskuudessa yli 30 eri kieltä, ja maan virallinen kieli ranska ei suinkaan ole se niistä kaikista puhutuin. Poikaystäväni perheessä raikuu Senegalin puhutuin kieli wolof sekä hieman harvinaisempi pulaar; ranskaa he puhuvat yleensä vain virallisia asioita hoitaessa tai sulassa sovussa sekaisin wolofin kanssa. Perheen mummo tosin ei suostu puhumaan muuta kuin pulaaria kunnioittaakseen oman sukunsa historiaa (go mummo!), ja näin kielitaito periytyy perheenjäseneltä toiselle. Esimerkiksi poikaystäväni siskontyttö on perinyt äitinsä puolelta pulaarin ja isänsä puolelta soosén kielen taidon. Ranskaa lapset oppivat usein kunnolla vasta koulussa.

Astetta erilaisempi tuliainen

Olen aina nauttinut kielten opiskelusta, mutta monille suomalaisille tuttuun tapaan tositilanteen iskiessä suusta on usein vaikea saada ulos pihahdustakaan. Entä jos sanonkin jotain väärin? Lausutaankohan tätä sittenkään näin? Tällä kertaa päätin magneettien ja herkkujen sijaan tuoda matkalta tuliaisena itselleni laukullisen kielellistä itseluottamusta!


Aloitin wolofin harjoittelemisen pienestä: jo pelkät tervehdykset ja "mitä kuuluut" saivat leveät hymyt aikaan ihmisten kasvoilla. Niistä rohkaistuneena siirryin ostoksia tehdessä kyselemään hintoja wolofiksi, joka auttoi myös saamaan hintoja alemmaksi. Kolmen viikon reissun viimeisinä päivinä rohkaistuin jopa neuvottelemaan taksimatkan hinnan wolofin ja ranskan sekoituksella! Eihän se suun avaaminen niin kauheaa ollutkaan kun vauhtiin pääsi. Se auttoi myös paljon, että paikalliset lähestyivät minua joko wolofilla tai ranskalla – ei ollut niin suurta houkutusta vastata englanniksi.



"If you talk to a man in a language that he understands, that goes to his head. If you talk to him in his own language, that goes to his heart." – Nelson Mandela

Tämä muistutuksena sekä minulle että sinulle siellä ruudun toisella puolella: hyödynnä aina matkustellessa tilaisuus puhua paikallista kieltä (edes vaikka sen kiitoksen verran). Jokainen kerta helpottaa seuraavaa ja samalla tuo hyvää mieltä myös vastakkaiselle osapuolelle. Se nyt vaan on fakta, että puhumaan oppii puhumalla!