Minun on tunnustettava, että en ole koskaan pitänyt kielten opiskelusta – en varsinkaan yliopistossa, jossa opettajani Bodil (från Malax i Österbotten) alkoi nauraa päin naamaa, kun rohkaistuin osallistumaan ryhmäkeskusteluun. Hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin surkeaa ruotsia. Nöyryytyksen jälkeen päätin, että pärjään tästä lähtien mainiosti suomella ja englannilla. Tack så mycket Bodil!
Kohtalolla näyttää olevan kiero huumorintaju, sillä päädyin töihin Kielikoneelle, joka on täynnä monikielilahjakkuuksia, ja meitä työntekijöitä kannustetaan kielten opiskeluun myös työajalla. Niinpä annoin viime syksynä mahdollisuuden uudelle kielelle ja uudelle opettajalle, Natalialle, ja aloitin venäjän opiskelun kielinerojen kollegoideni kanssa. Ihmeekseni voin nyt todeta olevani koukussa venäjän opiskeluun – cпасибо Natalia! Mutta miten ihmeessä tässä näin kävi?
1. Rima alas ja liikkeelle
“Venäjä on helppo kieli, vain aakkoset ovat vaikeat”, toisteli Natalia johdatellessaan meitä kyrillisten kirjainten maailmaan. Ja helpolta alku tuntuikin, sillä keskityimme ensin sanoihin, joissa suurin osa kirjaimista oli samoja kuin latinalaisissa aakkosissa ja merkitys helposti arvattavissa, esimerkiksi мама ja метро. Opimme heti myös esittelemään itsemme, ja sehän vasta helppoa olikin! Venäjässä kun ei yleensä käytetä olla-verbiä ja minäkin sain sanottua posket hehkuen koko ryhmälle “я Aiju”.
Vähitellen selvisi, että aivan näin yksinkertainen kieli venäjä ei sentään ole (olin kyllä sitä ounastellutkin), mutta Natalian asenne kantoi minut hitaan aakkosten opettelun yli. Tai no, muiden paitsi s-kirjaimen osalta – en edelleenkään kuule seitsemän eri ässän eroa ja äännän melkein kaikki suhut samalla tavalla, mutta venäläiset eivät kuulemma siitä piittaa.
2. Kieli on mieli
Venäjän tuntien herkkupaloja ovat Natalian tarinat, jotka avaavat oven kielen kautta venäläisten mieleen. Olen nyt ymmärtänyt, miksi Dostojevskin klassikoissa samaan henkilöön viitataan usealla eri nimellä (piirre, jonka takia kirjojen henkilöt menevät minulla lukiessa jatkuvasti sekaisin). Venäjän kielessä kutsumanimellä kuvataan suhteen läheisyyttä. Vieraat ihmiset puhuttelevat toisiaan etu- ja sukunimellä, tutummat käyttävät pelkkiä etunimiä ja kaikkein läheisimmät ystävät kutsuvat toisiaan hellittelynimillä: esimerkiksi Ivanista tulee Vanja, Katerinasta Katja ja Aleksandrasta Saša.
Natalia on herättänyt minut myös miettimään historian vaikutusta kieleen ja toisaalta kielen vaikutusta asenteisiin. Voivatko venäläiset suhtautua työn tekemiseen (работать) tavoiteltavana asiana, kun verbin kantasana раб tarkoittaa orjaa? Tai heijastuuko nykynaisen asemaan naimisissa olevaa naista tarkoittava sana замужем, joka merkitsee kirjaimellisesti “miehen takana”? Entä millaisen historiallisen kehityskulun seurauksena есть-verbillä viitataan sekä syömiseen, olemiseen että omistamiseen?
3. Se tunne, kun oppii
Pelkästään aakkosten osaaminen innosti minua miettimään reissua Pietariin. Kaupunki tuntuisi nyt ihan erilaiselta, kun pystyisi lukemaan ainakin katukyltit, metropysäkit ja ruokalistan. Tällä minimaalisella venäjän taidollani olisin jo paljon ummikkoturistia etevämpi matkailija. прелесть!
Natalialla on tapana tunnin aluksi luetuttaa meillä venäläisten uutisten otsikkoja ja ai että tuntuu hienolta, kun aiemmat hieroglyfit alkavat hahmottua merkityksellisiksi sanoiksi ja lauseiksi! Myönnettäköön, että otsikon vieressä on kuva ja olemme katsoneet uutiset ennen lukukierrosta suomenkielisen tekstityksen kera, mutta silti: ymmärtäminen on todella koukuttava kokemus.
4. Nykyaikaiset apuvälineet
Kielen opiskelun perusasiat eivät ole muuttuneet sitten Bodilin ruotsintuntien: edelleen puhuminen uudella kielellä on tuskaa, kova kalloni vaatii valtavan määrän toistoja sanojen muistamiseksi ja opittu unohtuu nopeasti, jos en harjoittele päivittäin. Oppitunti kerran viikossa ei todellakaan riitä.
Mutta digitalisaatio näyttää parhaat puolensa kielten opiskelijalle. Puhelimeen asennettu Duolingo-sovellus muistuttaa joka ilta harjoittelusta ja yleensä opiskelen venäjää viisi minuuttia vaakatasossa päivän päätteeksi. Usein kaivan sovelluksen esille myös työmatkalla junassa. Kotitehtäviä tehdessäni Sanakirja.fi on ahkerassa käytössä – katson käännöksiä, tarkistan ääntämistä ja kirjoitusasuja sekä etsin esimerkkilauseita. Joskus teen myös oman sanalistan ja harjoittelen uusia sanoja pelaillen.
Epäröin viime syksynä venäjän opiskelun aloittamista, koska kielten opiskelu on kamalaa (kiitos vielä kerran Bodil), koska olen jo keski-iässä, koska minulla ei ole aikaa, koska en kuitenkaan opi ja jos opin, niin hankittu kielitaito liukenee joskus pois. Mutta nyt ajattelen toisin. Kielten opiskelu innostavan opettajan johdolla on avartava kulttuurikylpy, eikä sellaiseen ole koskaan liian vanha (sitä paitsi kielten opiskelu ehkäisee dementiaa). Aikapula on tekosyy, sillä uudet digitaaliset työkalut mahdollistavat kielten opiskelun pienissä aikaraoissa ja usein, mikä on aivotutkimuksen mukaan paras tapa oppia kieliä. Ja vaikka joskus unohtaisin jokaikisen kyrillisen kirjaimen, niin tulen aina muistamaan Natalian tarinat ja yhdessä työkavereiden kanssa koetut oppimisen ilon läikähdykset. Kiitos Natalia ja ensi syksynä jatketaan!
Millaisia kokemuksia sinulla on kielten opiskelusta?
Kommentit
Lähetä kommentti