Sipulin ja sirkumfleksin kuolema? Ranskan oikeinkirjoitusuudistus meni monilla tunteisiin

2.10.2019








Vuoden 2016 keväällä Ranskasta kuului kummia: televisiokanava TF1 uutisoi, että koululaisille alettaisiin tulevana lukuvuonna opettaa uudistettua ja yksinkertaistettua ranskan kielen oikeinkirjoitusta. Uudistus tulisi voimaan uuden lukuvuoden alkaessa, eikä se koskisi pelkästään äidinkielen opetusta; kaikki oppikirjat oltiin päivittämässä uuden oikeinkirjoituksen mukaisiksi.

Uutinen levisi verkossa kulovalkean tavoin, ja somemyrsky oli pian valmis. Haukutun reformin symboleiksi nousivat mediassa sen kenties näkyvimmät “uhrit”: vokaalimerkkien yläpuoliset “hatut” eli sirkumfleksit (kuten sanassa piqûre ‘pistos’), sekä sana oignon (sipuli), joka uudistuksen myötä menettäisi i-kirjaimensa: ognon.

Aihetunniste #JeSuisCirconflexe alkoi kiertää sosiaalisessa mediassa. Ylen uutisessa pariisilainen Albert julisti ostavansa ja syövänsä sipulinsa jatkossakin i-kirjaimen kera. Brittiläisen The Telegraphin toimittaja uhosi pitävänsä sirkumflekseistä kiinni kynsin ja hampain. Jopa ranskan kielenhuollosta vastaava Ranskan akatemia, joka oli aiemmin antanut uudistukselle siunauksensa, moitti suunnitelmaa hätiköidyksi ja autoritääriseksi
Harva reformin vastustaja näytti käsittävän, etteivät esimerksiksi sirkumfleksit olleet katoamassa ranskasta tyystin – ja että kyseessä oli varsin pieni uudistus verrattuna siihen, miten perusteellisesti kielen oikeinkirjoitusta oli myllätty pari vuosisataa aiemmin.

Jotain vanhaa, jotain uutta
Ranskan oikeinkirjoitus on monilta osin pysynyt varsin samanlaisena keskiajalta lähtien. Kirjoitettu kieli ei ole vuosisatojen saatossa pysynyt puhutun kielen ääntämyksessä tapahtuneiden muutosten perässä. Tämän vuoksi nykyranskan sanojen kirjoitusasujen ja ääntämyksen suhde on varsin mutkikas. Yksittäisten sanojen oikeinkirjoitusta on toki rukattu aika-ajoin, muttei suinkaan aina paremmin ääntämystä vastaavaksi. Esimerkiksi sanat ‘aika’ ja ‘kaksikymmentä’ kirjoitettiin pitkään kansankielen mukaisesti tens ja vint, kunnes kömpelösti “latinalaistetut” kirjoitusasut temps ja vingt (< lat. tempus, viginti) syrjäyttivät ne. 1600-luvulla perustettiin Ranskan akatemia, joka vakiinnutti kielen oikeinkirjoituksen 1700-luvun puolessavälissä. Samalla se toteutti mittavan uudistuksen, jonka myötä ainakin joka neljännen sanan kirjoitusasu muuttui kertaheitolla. Tällöin näkivät päivänvalon ranskalle tunnusomaiset aksenttimerkit kuten mm. sirkumfleksit: maistre, forest, hoste ja aage saivat väistyä uusien muotojen maître, forêt, hôte ja âge tieltä. 1800-luvulla nähtiin seuraava iso muutos, kun avointa e-äännettä merkitsevä oi päätettiin kirjoittaa säännöllisesti ai. Näin myös itse kielen nimi françois sai nykyisen kirjoutusasunsa français.
Oikeinkirjoituksessa näkyy siis pitkän kirjallisen perinteen tuoma painolasti: toisaalta sanojen kirjoitusasu heijastaa orgaanisesti latinan ja muinaisranskan perintöä, toisaalta menneiden vuosisatojen älymystön päähänpistoja ja myönnytyksiä.

Mikä siis hiertää?
“Hattujen poistamisesta” huhuttiin jo ollessani peruskoulun ranskan tunneilla, sillä nykyinen reformi pohjautuu vuonna 1990 esiteltyyn ranskan kielen oikeinkirjoitusuudistukseen. Sen oli laatinut vuotta aiemmin perustettu ranskan kielen korkein neuvosto (Conseil supérieure de la langue française) Ranskan silloisen pääministerin pyynnöstä. Syynä uudistuksiin oli halu tehdä koukeroisesta oikeinkirjoituksesta helpompi opettaa ja omaksua. Ranskan akatemia antoi uudistukselle yksimielisen hyväksyntänsä. Maltillisuudestaan huolimatta neuvoston ehdotus herätti Ranskassa laajaa vastustusta, ja uudet kirjoitusasut jäivätkin pitkäksi aikaa joukoksi kuriositeetteja, joiden käyttö perinteisten asujen rinnalla oli korkeintaan vapaaehtoista. Nyt ne ovat kuitenkin virallinen suositus.
Reformin vastustajat perustelevat perinteisen oikeinkirjoituksen käyttöä mm. sen etymologisuudella, joka sitoo kielen latinan kirjallisen perinnön jatkeeksi. Esimerkiksi vokaalimerkin yllä oleva sirkumfleksi tarkoittaa usein, että vokaaliin on muinoin sulautunut sitä seurannut s-äänne tai toinen vokaali (esim. sana maître ‘isäntä; mestari’ polveutuu latinan sanasta magistrum).
Toisten kohdalla vastustus perustui huoleen, että uudistus aiheuttaisi kouluissa vain hämmennystä ja sekaannuksia. Ranskan akatemian edustajat taas olivat – ironista kyllä – sitä mieltä, ettei uudistuksia tulisi ottaa käyttöön ylhäältä annetulla määräyksellä, vaan uuden oikeinkirjoituksen tulisi antaa levitä luonnollisesti kielen käyttäjien keskuudessa.
Oikeistopuolueet julistivat Ranskan sielun ja ranskalaisen identiteetin olevan uhattuna. Aihe on poliittisesti latautunut, sillä oikeinkirjoitusreformia on pidetty Ranskassa ennen kaikkea vasemmiston puuhasteluna. Traditionalistien mielestä oikeinkirjoitusta oltiin latistamassa sitä osaamattomien ehdoilla. Purkaukset voi ymmärtää – kieli on niin keskeinen osa yksilön ja yhteisön identiteettiä, että siihen kajoaminen herättää väistämättä voimakkaita tunteita. Kyynisempi selitys närkästykselle taas olisi, että traditionalistien henkinen pääoma pienenee, kun koulun penkillä suurella vaivalla hiottu taito asettaa jokainen aksenttimerkki kohdalleen alkaa menettää merkitystään.
Mikä siis muuttui?
Toisin kuin voisi luulla, itse reformi on hyvin suppea; ehdotuksessaan ranskan kielen neuvosto arvioi hyvin kuvaavasti, että yhdellä klassikkoromaanin sivulla muuttuvien sanojen lukumäärän voisi laskea yhden käden sormilla. Neuvosto painottikin ehdotuksessaan, ettei se tahtonut laatia uudistusta, joka muovaisi kirjoitetun kielen aivan toisennäköiseksi ja olisi liian laaja omaksua.


Sirkumfleksi todellakin katoaa vokaalien i:n ja u:n yltä, jos sanan merkitys ei muutu (maître, sûre > maitre, sure). Muut uudistuksen säännöt liittyvät ennen kaikkea ääntämyksenmukaisuuteen (événement, tu préféres > évènement, tu préfères), johdosten ja kantasanojen kirjoitusasujen yhdenmukaistamiseen (bonhomie > bonhommie, vrt. bonhomme) sekä yhdysviivojen (week-end, porte-monnaie, deux cents > weekend, portemonnaie, deux-cents) ja treeman käyttöön (aigue/aiguë, vergeure > aigüe, vergeüre).

Aina uuden kirjoitusasun taustalla olevat syyt eivät ole ilmeisiä: sanassa seigneur ‘herra’ ääntämyksen kannalta turha i-kirjain säilyy, mutta ognon ilman i:tä on pätevä kirjoitusasu siksi, että kyseisellä muodolla on oikeasti pitkä historia kirjoitetussa kielessä. Sana bulldozer kirjoitetaan nyt ranskalaisittain bouldozeur, mutta miksi weekend säilyttää englanninkielisen kirjoitusasunsa?



Uudistuksen keskeiset tavoitteet ja keinot ovat myös toisinaan ristiriidassa, sillä säännönmukaistamisen ja turhien elementtien karsimisen myötä syntyy uusia poikkeuksia. Esimerkiksi verbi seoir 'asettua, sopia' kirjoitetaan jatkossakin e:n kera, jottei se sekoittuisi substantiiviin soir 'ilta', kun taas sanasta asseoir 'istuttaa, panna istumaan' turha e-kirjain putoaa pois. Vastaavasti adjektiivin mûr ‘kypsä’ feminiinit ja monikot menettävät sirkumfleksinsä (mure, murs, mures), mutta yksikön maskuliinissa hattu säilyy (erotuksena sanasta mur ‘seinä’).
Uudistuksella oli muitakin kiinnostavia vaikutuksia, sillä säännöt ulottuvat pelkän oikeinkirjoituksen ulkopuolelle. Kun alun perin vierasperäinen interviewer (haastattelija) kirjoitetaan kotoperäisemmin intervieweur, siitä voi luontevasti muodostaa naispuolisen vastineen: intervieweuse. Vieraat monikkomuodot lieder ja tennismen korvautuvat säännöllisilllä muodoila lieds ja tennismans, eikä ero ole pelkästään ortografinen vaan heijastuu myös ääntämykseen.
Uiko Ranska vastavirtaan?
Muissa ranskankielisissä maissa kuten Belgiassa, Sveitsissä ja Kanadassa uudet oikeinkirjoitussäännöt tunnetaan paremmin kuin Ranskassa. Belgiassa isoimmat sanomalehdet tarjoavat verkkosivuistaan sekä perinteisen että uudistetun ortografian mukaiset versiot. Jopa Ranskassa nekin, jotka vastustavat uudistusta tai eivät koe hallitsevansa uusia sääntöjä, soveltavat niistä osaa tietämättään: moni on kirjoittanut jo pitkään média, évènement, des après-midis ja deux-cents.
2010-luvulle tultaessa useimmat sanakirjat kuten arvostetut Le Robert ja Larousse ovat hyväksyneet uudistetut kirjoitusasut perinteisten rinnalle. Suomen kouluissa uusi oikeinkirjoitus on nykyään käytössä ranskan kielen opetuksessa. Sanakirja.fi siirtyi käyttämään uutta oikeinkirjoitusta tämän vuoden keväällä; uudistus on huomioitu käännöksiä, esimerkkilauseita ja taivutustaulukoita myöten. Vanhat muodot löytyvät toki edelleen palvelustamme!
Onko se sen arvoista?
Oikeinkirjoitusuudistuksen taustalla kummittelee kysymys siitä, kuinka paljon aikaa oikeinkirjoitukselle tulisi uhrata aikaa kouluopetuksessa. Oikeinkirjoituksen opetteluun kuluu ranskankielisten maiden kouluissa valtavasti aikaa, ja sanelu (dictée) onkin hyvin yleinen harjoite. Ylen reformia käsittelevässä uutisessa muistutetaan, että joka viides ranskalaisnuori ei osaa kirjoittaa kunnolla. Onkin syytä pohtia, mihin asemaan vaikeasti omaksuttava oikeinkirjoitus asettaa eri ihmiset yhteiskunnassa, jossa kirjoitetun kielen normien puutteellinen hallinta saattaa sulkea monia ovia.
Miksi uusi oikeinkirjoitus sai Sanakirja.fi:n ranskankielisessä sisällössä etusijan perinteiseen nähden? Sanakirja.fi:n käyttäjäkuntaan kuuluu kouluja, kieltenopettajia ja ranskanoppijoita, joiden kaikkien odotetaan kirjoittavan tulevaisuudessa ensisijaisesti nykyisten sääntöjen mukaisesti – tai ainakin noudattavan jompaa kumpaa kirjoitustapaa johdonmukaisesti. Periaatteessa uutta oikeinkirjoitusta opetetaan Suomen kouluissa, mutta oppikirjat eivät välttämättä pitäydy siinä joka yhteydessä. Luotettaville sanakirjoille on siis tarvetta ja muutokselle painavat syyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti