1 uusi toimisto Vuosi 2019 oli monen uuden asian alku täällä Kielikoneella. Helmikuussa pakkasimme sanakirjalaatikkomme ja muutimme Lauttasaaresta uuteen toimistoomme Salmisaareen. Muutos ei ollut suuri kilometreissä, mutta henkisesti kyllä, sillä Kielikone ehti majailla yli kaksi vuosikymmentä eri osoitteissa onnellisten saarella. Olemme viihtyneet hyvin uusissa toimitiloissamme, jossa kaikki on uutta ja kulumatonta. Jotain samaakin uusissa maisemissamme silti on: tuttu navakka tuuli puhaltaa täällä kuin Lauttasaarenkin rannoilla, joten olo on säilynyt kotoisena. 4 uutta työntekijää Tänä vuonna Kielikoneella aloitti, huomioiden yrityksen kompaktin koon, ennätysmäärä uusia kasvoja. Tervetuloa joukkoomme sisältötiimiläinen Peksu, tuotekehittelijä Antti ja myynti- ja markkinointipuolen Cami ja Atte! 9 uutta sanakirjaa Kielikone on ostanut viime vuosina valtavan määrän uusia sisältöjä. Tänä vuonna ehdimme konvertoida eli muuttaa sähköiseen sanakirjamuotoo