Asiaan perehtymätön tietää kiinan kielestä ehkä seuraavaa: ensiksikin sitä kirjoitetaan kiinalaisilla merkeillä ( 汉字 , hànzì). Niitä on tuhansia ellei jopa kymmeniätuhansia. Toiseksi, kiinan kielessä on tooneja eli sävelkorkoja , jotka vaikuttavat sanan merkitykseen. Esimerkiksi 妈 ( mā - äiti)， 麻 ( má - hamppu)， 马 ( m ǎ - hevonen) , 骂 ( mà - torua, kiroilla) ja 吗 ( ma - kysymyspartikkeli) ovat eri sanoja joilla on kaikilla eri kirjoitusmerkki, mutta niiden lausumisessa ainoa ero on sävelkorossa.  Kolmanneksi: sitä kutsutaan usein yhdeksi maailman vaikeimmista kielistä oppia. Onko asia tosiaan näin? Ensin pakollinen kysymys: mitä oikeastaan on “kiinan kieli”? Kun puhutaan “kiinan kielestä” puhutaan yleensä aina mandariinikiinasta. Sitä puhutaan erityisesti manner-Kiinassa, ja se on Kiinan virallinen kieli jota käytetään esimerkiksi kouluissa opetukseen sekä kommunikaatioon eri etnisten ryhmien välillä. Moni kiinalainen puhuu kotikielenään jotain muuta kuin mandariinia. Manda