Lohikäärmeen matkassa: kiinaa opiskelemassa

Asiaan perehtymätön tietää kiinan kielestä ehkä seuraavaa: ensiksikin sitä kirjoitetaan kiinalaisilla merkeillä (汉字, hànzì). Niitä on tuhansia ellei jopa kymmeniätuhansia.

Toiseksi, kiinan kielessä on tooneja eli sävelkorkoja, jotka vaikuttavat sanan merkitykseen. Esimerkiksi 妈 (mā - äiti)，麻 (má - hamppu)， 马 (mǎ - hevonen), 骂 (mà - torua, kiroilla) ja 吗 (ma - kysymyspartikkeli) ovat eri sanoja joilla on kaikilla eri kirjoitusmerkki, mutta niiden lausumisessa ainoa ero on sävelkorossa. 

Kolmanneksi: sitä kutsutaan usein yhdeksi maailman vaikeimmista kielistä oppia. Onko asia tosiaan näin?

Ensin pakollinen kysymys: mitä oikeastaan on “kiinan kieli”? Kun puhutaan “kiinan kielestä” puhutaan yleensä aina mandariinikiinasta. Sitä puhutaan erityisesti manner-Kiinassa, ja se on Kiinan virallinen kieli jota käytetään esimerkiksi kouluissa opetukseen sekä kommunikaatioon eri etnisten ryhmien välillä. Moni kiinalainen puhuu kotikielenään jotain muuta kuin mandariinia. Mandariinin lisäksi kiinalaisia kieliä ovat esimerkiksi wu, yue (kantoninkiina) ja hakka. Kätevää on se, että vaikka eri kielten puhujat eivät ymmärräkään toisiaan, kirjoitusjärjestelmä on silti sama, eli kirjoitettua kieltä on silti mahdollista ymmärtää.

Sitten kysymykseen kiinan oppimisen vaikeudesta. Kielen oppimisesta haastavaa voi tehdä moni asia: lausuminen, kielioppi, sanasto... Aloitetaan siitä, mikä on helppoa: mandariinikiinan kielioppi on yksinkertaista. Toisin kuin suomessa, sanat eivät taivu lainkaan, ja esimerkiksi verbien aikamuodot ilmaistaan lisäämällä mennyttä tai tulevaa kuvaava partikkeli tai ajan ilmaus. Kiinassa ei myöskään ole vaikkapa sanoilla sukuja (esimerkiksi ranskassa on maskuliinit ja feminiinit, ruotsissa en tai ett). Edes monikkoa ei usein ilmaista mitenkään vaan se käy ilmi lauseyhteydestä.

Se niistä helpoista puolista, sitten vaikeisiin. Toonit eli sävelkorot tuovat oman haasteensa kiinan opiskeluun, jos omassa äidinkielessä niitä ei ole. Varsinkin aikuisiällä niitä on huomattavasti vaikeampi oppia kuulemaan (ja tuottamaan) kuin jos olisi lapsesta asti tottunut toonikieliin. Minulle monta vuotta kiinaa opiskelleena toonit ovat edelleen yksi suurimmista kompastuskivistä. Kiinan kielessä mahdollisten tavujen määrä on paljon pienempi kuin vaikkapa suomessa, joten tooneilla saadaan lisää mahdollisia merkityksiä rajattuun äännevalikoimaan. Tästä syystä on myös kriittistä erottaa toonit toisistaan, koska niistä riippuu puhutun kielen merkitys.

Sitten ne kirjoitusmerkit. Kieltämättä ne ovat lyhyesti sanottuna haaste, mutta onneksi niissä on myös oma logiikkansa. Yksi merkki vastaa aina yhtä sanaa, eli merkit eivät ole aakkosia tai tavuja vaan ns. logogrammeja. Osa merkeistä on kuvamerkkejä eli kohdettaan kuvaavia merkkejä: 人 (rén, ihminen)， 木 (mù, puu). Osa puolestaan on symbolisia: 下 (xià, alla)，上 (shàng, päällä).

Ylivoimaisesti suurin osa kirjoitusmerkeistä kuitenkin koostuu merkitys- ja lausumisosista. Tarkkasilmäinen lukija ehkä huomasi, että alun esimerkin kirjoitusmerkeissä 妈,  骂 ja 吗 toistuu kaikissa osasena 马 eli hevonen. Esimerkiksi 妈 (mā - äiti) koostuu osista 女 (nainen) ja 马 (mǎ - hevonen). Näistä osista nainen kuvaa merkitystä ja hevonen lausumista. Tämä logiikka helpottaa merkkien opettelua sekä tuntemattomien merkkien tulkintaa.

Toki aiemmin lähinnä eurooppalaisia kieliä opiskelleena kiinan sanasto on myös haastavaa, sillä nyt eivät tutut latinalais- ja kreikkalaisperäiset sivistyssanat auta yhtään. Vaikkapa filosofia on kiinaksi 哲学 (zhéxué, “viisausoppi”) ja politiikka 政治 (zhèngzhì, “politiikkaoppi”). Lainasanoja on aniharvassa, eli muista kielistä ei tähän hätään ole apua. Kiinan kieli vilisee myös nelisanaisia idiomeja (成语 chéngyǔ), jotka ovat välillä selkeitä tai vähintään arvattavissa, mutta välillä peräisin klassisesta kiinasta ja nykypäivän kielenoppijalle täysiä mysteerejä. Joskus idiomeilla on myös takanaan pitempi tarina - mitähän tarkoittaa “sokeat miehet tunnustelevat elefanttia”?*

Kieliopin, sanaston, toonien ja merkkien lisäksi haastavaa on lisäksi kokonaan uuden kulttuurin oppiminen. Ei riitä, että kääntää mielessään äidinkielen kiinaksi ja sanoo tilanteessa kuin tilanteessa saman kuin olisi sanonut suomeksi. Kiinalaisessa kulttuurissa vaikkapa kohteliaisuus ja oman sekä muiden statuksen tietäminen ja määrittäminen ovat edelleen tärkeitä, ja esimerkiksi yritysten johtajia tulee puhutella oikeilla titteleillä.

Nykykulttuurin lisäksi kiinan kielessä vilisee luonnollisesti viittauksia monituhatvuotisen historian merkkihenkilöihin, korkeakulttuuriin, filosofiaan ja uskontoon. Siinä missä Suomessa Agricola ja Aleksis Kivi ovat tuttuja nimiä, ja Euroopassa ei varmaankaan kovin moni ole välttynyt törmäämästä Shakespeareen, on Kiinassa omat kirjalliset klassikkonsa ja suurmiehensä. Välillä ajatus tästä kuilusta suorastaan huimaa: kyseessä on vuosikymmenten oppivelka, jota ei välttämättä koskaan saa kiinni!

Kaikista näistä piirteistä huolimatta kiinan kieli kiehtoo ja ilahduttaa. Haastetta varmasti riittää, mutta sitkeä opiskelu palkitaan, ja uuden kirjoitusmerkin ymmärtämisestä tai vaikka jossain elokuvassa mandariininkielisen dialogin ymmärtämisestä saa kiksejä pitkäksi aikaa. 加油 eli kiinalaisittain tsemppiä kaikille kielenoppijoille, niin aloittelijoille kuin edistyneillekin!

Pääsin itse hyödyntämään kiinan kielen taitojani myös Kielikoneen ja Suomi–Kiina-seuran yhdessä työstämän suomi-kiina-sanakirjaprojektin parissa. Kunnianhimoisen projektin lopputulos on kattava ja edelleen laajentuva suomi-kiina-sanakirja, joka on avoimesti kaikkien käytössä osoitteessa https://www.sanakirja.fi/finnish-chinese_simplified/.

* “Sokeat miehet tunnustelevat elefanttia” tarkoittaa suunnilleen, että ei hahmota kokonaisuutta, ei näe metsää puilta - sokeat miehet tunnustelevat tarinassa elefantin eri osia ja kukin päätyy erilaiseen väärään lopputulokseen tunnustelun kohteesta.